Iho on ihmisen suurin elin. Ihon pinta-ala on 1,5-2m². Ihmisen kokonaispainosta ihoa
on noin 5%. Ihon paksuus vaihtelee kehon eri alueilla 1-4mm. Silmäluomien iho on
erittäin ohutta ja herkkää, kun taas jalkapohjan iho on paksua. Iholla on kynsiä,
hikirauhasia, talirauhasia sekä karvoitusta. Iholla on paljon toimintamekanismeja ja tehtäviä. Se suojaa kehoa toimien esteenä, tuottaa ja erittää hikeä ja talia, korjaa vaurioita, säätelee elintoimintoja sekä eritystä, vastaanottaa, aistii ja välittää tietoa. Iho saa jatkuvasti erilaisia rasitteita; kylmyyttä, kuumuutta, kosteutta, mikrobeja, UV-säteilyä, kolhuja, naarmuja sekä haavoja. Näitä rasitteita varten ihon eri kerrokset ovat kehittyneet. Iho koostuu kolmesta: epidermis, dermis ja subcutis.
Epidermis
Epidermis: eli orvaskesi on 0,05-0,2 mm:n paksuinen ihon päällimmäinen kerros. Se on kerrostunutta epiteelikudosta. Kerros ei sisällä ollenkaan veri- tai imusuonia. Epidermis uusiutuu jatkuvasti, kun sen alimmaisen kerroksen, tyvisolukerroksen, solut nousevat pintaan ja hilseilee pois noin 3-4 viikon aikana. Keratiinisoituminen tapahtuu epidermiksen neljässä kerroksessa, sillä sen solut ovat keratinosyyttejä.
1. Sarveissolukerros eli marraskesi, on sarveistunutta kudosta, joka koostuu kuolleista, jo keratinisoituneista sarveissoluista.
2. Jyväissolukrroksen solujen sisällä valmistuu keratohyaliinijyväsiä, jotka muuttuvat keratiiniksi. Litteäksi muuttuneiden solujen tuma häviää ja solu sarveistuu marrasketeen.
3. Okasolukerroksen keratinosyytit ovat okasoluja, joiden välillä on runsaasti solut toisiinsa liittävä, okamaisia desmosomeja. Okasolukerroksessa sijaitsee Langerhansin soluja, jotka osallistuvat elimistön puolustusjärjestelmään.
4. Tyvisolukerros on epidermiksen alin kerros, joka koostuu tumallisista, jakaantuvista tyvisoluista. Solun toinen osa nousee okasolukerrokseen muuttuen epäsäännölliseksi. Tyvisolukerroksen melanosyyttisolut valmistavat pigmenttiä ja Merkelin solut välittävät tuntoaistimuksia.
Dermis
Dermis: eli verinahka on 0,5-2mm paksua sidekudosta ja se koostuu kollageenista ja elastiinista. Kollageeni on vetolujuudeltaan vahvaa proteiinia ja se toimii ihon rakenneaineena ja antaa iholle mekaanista kestävyyttä ja tukea. Elastiini on myös ihon proteiini ja antaa iholle sen joustavan ominaisuuden. Dermis sisältää runsaasti veri- ja imusuonia ja hermoja. Iho saa ravintoaineet verisuoniston kautta. Dermiksessä on myös ihokarvan juuriosa, talirauhanen, hikirauhanen, hermojen päätteitä sekä imusuonia.
Subcutis
Subcutis: on ihonalainen rasvakudos, jonka paksuus riippuu ihmisen rasvakudoksen määrästä. Se liittää ihon sen alla oleviin kudoksiin, lihaksiin, rustoihin, luihin ja se toimii rasvan varastopaikkana elimistön energia-aineenvaihdunnalle. Hermokimput ja isot verisuonet haarautuvat subcutiksesta dermiksen hienoinpiin verisuoniin.
Hikirauhaset
Ihossa on kahdenlaisia hikirauhasia; pieniä (ekkriinisä) ja suuria (apokriinisiä).
Pieniä hikirauhasia on joka puolella kehoa. Niitä on eniten kämmenissä, jalkapohjissa ja otsassa, ja niiden eritys tiehyet avautuvat ihon pintaan. Ne ovat tehokas osa kehon lämmönsäätelyä erittämällä hikeä, joka viilentää kehoa. Niiden toiminta liittyy myös hermostollisiin reaktioihin esim. jännittämiseen. pienten hikirauhasten erite sisältää enimmäkseen vettä. Veden lisäksi siinä on kloridia ja natriumia, sekä joitakin kehon orgaanisia aineita, kuten virtsahappoja ja valkuaisaineita.
Suurten hikirauhasten eritystiehyet avautuvat karvatuppeen. Siksi niitä onkin eniten niillä kehon alueilla jossa on karvoitusta enemmän. Ne sijaitsevat ihon dermiksen ja subcutiksen rajalla tai subcutiksessa. Rauhasten erite sisältää orgaanisia aineita, kuten valkuaisaineita, hiilihydraatteja ja rasvoja sekä ammoniakkia. Hien erityksestä ei ole varsinaista haittaa hiuspohjan iholle tai hiuksille. Runsas hikoilu voi kuitenkin vaikuttaa hiuspohjan ihon ominaisuuksiin ja normaaliflooraan, koska orgaaninen aines on hyvä kasvualusta bakteerille. Hiuspohjan säännöllinen pesu oikeilla tuotteilla estää hien ja lian yhteisvaikutuksesta johtuvia iho-ongelmia.
Pussimainen talirauhanen sijaitsee karvankohottajalihaksen ja karvanvälissä, ja sen tiehyt avautuu karvan tuppeen. Eniten talirauhasia on kasvoissa,
hiuspohjassa ja selässä ja niiden koko vaihtelee. Ihmisen talin eritys on voimakkaimmillaan murrosiässä ja vähenee keski-iässä. Talin eritys voi häiriintyä ja vaihdella, joka voi aiheuttaa voimakasta ihon ja hiuspohjan rasvoittumista.
Hilseily
Hiuspohjan ihon epidermis on normaalia paksumpi, koska siinä on enemmän pintasoluja eli epiteelisoluja. Kiihtynyt solujen tuotanto, hilseily on hiuspohjan epätasapainotila. Se ilmenee näkyvänä hilseilynä kuolleen pintasolukon kasaantuessa. Hilseilevä hiuspohja uusiutuu noin 3 viikossa eli nopeammin kuin normaali iho.
Dermis: eli verinahka on 0,5-2mm paksua sidekudosta ja se koostuu kollageenista ja elastiinista. Kollageeni on vetolujuudeltaan vahvaa proteiinia ja se toimii ihon rakenneaineena ja antaa iholle mekaanista kestävyyttä ja tukea. Elastiini on myös ihon proteiini ja antaa iholle sen joustavan ominaisuuden. Dermis sisältää runsaasti veri- ja imusuonia ja hermoja. Iho saa ravintoaineet verisuoniston kautta. Dermiksessä on myös ihokarvan juuriosa, talirauhanen, hikirauhanen, hermojen päätteitä sekä imusuonia.
Subcutis
Subcutis: on ihonalainen rasvakudos, jonka paksuus riippuu ihmisen rasvakudoksen määrästä. Se liittää ihon sen alla oleviin kudoksiin, lihaksiin, rustoihin, luihin ja se toimii rasvan varastopaikkana elimistön energia-aineenvaihdunnalle. Hermokimput ja isot verisuonet haarautuvat subcutiksesta dermiksen hienoinpiin verisuoniin.
Hikirauhaset
Ihossa on kahdenlaisia hikirauhasia; pieniä (ekkriinisä) ja suuria (apokriinisiä).
Pieniä hikirauhasia on joka puolella kehoa. Niitä on eniten kämmenissä, jalkapohjissa ja otsassa, ja niiden eritys tiehyet avautuvat ihon pintaan. Ne ovat tehokas osa kehon lämmönsäätelyä erittämällä hikeä, joka viilentää kehoa. Niiden toiminta liittyy myös hermostollisiin reaktioihin esim. jännittämiseen. pienten hikirauhasten erite sisältää enimmäkseen vettä. Veden lisäksi siinä on kloridia ja natriumia, sekä joitakin kehon orgaanisia aineita, kuten virtsahappoja ja valkuaisaineita.
Suurten hikirauhasten eritystiehyet avautuvat karvatuppeen. Siksi niitä onkin eniten niillä kehon alueilla jossa on karvoitusta enemmän. Ne sijaitsevat ihon dermiksen ja subcutiksen rajalla tai subcutiksessa. Rauhasten erite sisältää orgaanisia aineita, kuten valkuaisaineita, hiilihydraatteja ja rasvoja sekä ammoniakkia. Hien erityksestä ei ole varsinaista haittaa hiuspohjan iholle tai hiuksille. Runsas hikoilu voi kuitenkin vaikuttaa hiuspohjan ihon ominaisuuksiin ja normaaliflooraan, koska orgaaninen aines on hyvä kasvualusta bakteerille. Hiuspohjan säännöllinen pesu oikeilla tuotteilla estää hien ja lian yhteisvaikutuksesta johtuvia iho-ongelmia.
Pussimainen talirauhanen sijaitsee karvankohottajalihaksen ja karvanvälissä, ja sen tiehyt avautuu karvan tuppeen. Eniten talirauhasia on kasvoissa,
hiuspohjassa ja selässä ja niiden koko vaihtelee. Ihmisen talin eritys on voimakkaimmillaan murrosiässä ja vähenee keski-iässä. Talin eritys voi häiriintyä ja vaihdella, joka voi aiheuttaa voimakasta ihon ja hiuspohjan rasvoittumista.
Hilseily
Hiuspohjan ihon epidermis on normaalia paksumpi, koska siinä on enemmän pintasoluja eli epiteelisoluja. Kiihtynyt solujen tuotanto, hilseily on hiuspohjan epätasapainotila. Se ilmenee näkyvänä hilseilynä kuolleen pintasolukon kasaantuessa. Hilseilevä hiuspohja uusiutuu noin 3 viikossa eli nopeammin kuin normaali iho.
Hilseilyn syytä ei pystytä aina selvittämään, sillä se voi johtua monista eri syistä kuten hormonitoiminnasta, ravitsemuksesta, säävaihtelusta tai väärästä kotihoidosta. Hilseilyyn ja sen voimakkuuteen vaikuttaa liian usein toistuva pesu tai kuivattava pesutuote. On
todettu, että Pityrosprorum ovale-hiiva-sienen määrä lisääntyy hilseilevässä hiuspohjassa. Hiuspohjan ongelmaa hoidettaessa määritellään, millaista hilse on. Onko hiuspohja kuiva, rasvainen vai ärtynyt ja herkkä.
Rasvaisen hiuspohjan tunnistaa hilsekasautumista, jotka irtoavat hiuspohjaa käsiteltäessä. Hiuspohja ja hiukset tuntuvat öljymäisiltä ja rasvaisilta sormenpäillä hierottaessa. Rasvainen hilse on kellertävää ja paksua, se takertuu hius pohjaan ja hiuksiin. Hiuspohja on silloin punoittava ja kutiava ja siinä on finnejä. Kun sarveistuneeseen ihosolukkoon lisää hikeä, talia, bakteereita tai muuta likaa voi seurauksena olla tulehdus. Tulehtunut hiuspohja on ärtynyt, jolloin ihon solutuotanto kiihtyy saadakseen hiuspohjan normaalitilaan.
todettu, että Pityrosprorum ovale-hiiva-sienen määrä lisääntyy hilseilevässä hiuspohjassa. Hiuspohjan ongelmaa hoidettaessa määritellään, millaista hilse on. Onko hiuspohja kuiva, rasvainen vai ärtynyt ja herkkä.
Rasvaisen hiuspohjan tunnistaa hilsekasautumista, jotka irtoavat hiuspohjaa käsiteltäessä. Hiuspohja ja hiukset tuntuvat öljymäisiltä ja rasvaisilta sormenpäillä hierottaessa. Rasvainen hilse on kellertävää ja paksua, se takertuu hius pohjaan ja hiuksiin. Hiuspohja on silloin punoittava ja kutiava ja siinä on finnejä. Kun sarveistuneeseen ihosolukkoon lisää hikeä, talia, bakteereita tai muuta likaa voi seurauksena olla tulehdus. Tulehtunut hiuspohja on ärtynyt, jolloin ihon solutuotanto kiihtyy saadakseen hiuspohjan normaalitilaan.
Myös kuiva hiuspohja hilseilee. Hiuspohjan kuivumista voivat aiheuttaa säätilan muuttuminen, kuten talvella vähäinen ilmankosteus. Kuiva hilse irtoaa hiuspohjasta helposti pieninä hiukkasina. Yleensä se leviää ja varisee olkapäille. Hiuspohja voi olla myös kiristävän tuntuinen, koska sen talituotanto on vähentynyt ja epidermiksen sarveiskerroksen kosteuspitoisuus on vähentynyt.
